Piirretty kuvituskuva. Kaksi kättä pitelee maapalloa.

Festivaali 2022 teemalla Planeettamme rajat – tule ohjelmakumppaniksi tai näytteilleasettajaksi

Ensi vuoden Maailma kylässä -festivaali järjestetään 28.–29.5. Helsingin Suvilahdessa teemalla Planeettamme rajat. Festivaalin ohjelmahaku on nyt avattu ja näytteilleasettajien hinnasto sekä alustava aluekartta on julkaistu. Festivaalipäivät kannattaa laittaa kalenteriin ja aloittaa osallistumisen suunnittelu.

Planeetta Maalla on rajansa. Luonnon, ihmisten ja talouden hyvinvointi tulevaisuudessa on täysin riippuvainen siitä, millaisia päätöksiä teemme nyt − kansainvälisesti, Suomessa ja yhteiskunnan eri tasoilla. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, muuttuva ilmasto, väestönkasvu, lisääntyvä eriarvoisuus, kasvavat muuttoliikkeet ja ylikulutus pakottavat päättäjät, viranomaiset, yritykset, yhteisöt ja yksilöt toimimaan yhdessä. Ratkaisujen löytäminen on olemassaolon elinehto maapallon tulevaisuudelle ja ihmiskunnalle.

Maailma kylässä -festivaalilla 2022 etsitään isoa kuvaa ravistelevia ja ihmisen kokoisia ratkaisuja, miten elää kestävästi planeettamme rajoissa. Millaista muutosta tarvitsemme, jotta turvaamme kaikille kestävät elinolosuhteet myös tulevaisuudessa? Miten juuri sinä voit olla mukana tekemässä muutosta?

Open call -ohjelmahaku on auki

Open call -ohjelmahaun kautta haetaan ohjelmakumppaneita tuottamaan festivaalille teemaan linkittyvää ohjelmaa. Ohjelmakumppanit pääsevät esille näkyvästi ohjelmansa kautta, saavat erinomaisen väylän yleisön tavoittamiseen ja omien näkökulmiensa vaikuttavaan esittämiseen.

Asiaohjelmahaun kautta haetaan puheita, haastatteluita sekä elokuvia ja niihin liittyviä keskusteluita. Ohjelma-aikaa on tarjolla rajallisesti, joten vain tarkoin valikoidut teemaan liittyvät ohjelmat mahtuvat mukaan. Festivaalin Puhelavan ohjelma striimataan verkkoon. Puheohjelmaa voi ehdottaa 22.11.2021 asti.

Organisaatiot voivat ehdottaa festivaalille myös teemaan liittyvää lastenohjelmaa, näyttelyitä, työpajoja, performansseja ja muuta kulttuuriohjelmaa. Kulttuuriohjelmayhteistyö räätälöidään aina tapauskohtaisesti ja suunnitellaan festivaalille toimivaksi kokonaisuudeksi. Kulttuuriohjelmaa voi ehdottaa 15.1.2022 asti.

Lue lisää ohjelmayhteistyöstä ja hae ohjelmakumppaniksi.

Osallistu Timanttinen puhe-esitys -webinaariin

Järjestöille ja muille organisaatioille tarkoitetussa Timanttinen puhe-esitys -webinaarissa käsitellään puheohjelman suunnittelua Maailma kylässä -festivaalille. Festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski kertoo festivaalin puheohjelmakonseptista ja puhekouluttaja Kaisa Osola kertoo, miten tehdään timanttinen puhe-esitys. Tervetuloa webinaariin tiistaina 12.10 klo 9.30–11.

Ilmoittauduthan tilaisuuteen viimeistään perjantaina 8.10.

Aloita messuosallistumisen suunnittelu

Maailma kylässä on kestävän kehityksen suurtapahtuma ja globaaliaiheiden areena, jossa kaikki haluavat olla mukana. Näytteilleasettajat ja mainostajat tavoittavat festivaalin kautta tuhansia globaalista yhteisvastuusta, kansainvälisyydestä, järjestötoiminnasta ja eettisestä kuluttamisesta kiinnostuneita. Nyt onkin oikea aika aloittaa ensi vuoden osallistumisen suunnittelu, sillä festivaalin hinnasto ja alustava aluekartta on julkaistu. Lue lisää Näytteilleasettajille-verkkosivulta.

Näytteilleasettajien ilmoittautuminen avautuu 11.11.2021 ja sulkeutuu 22.2.2022. Muista myös Early Bird -alennus 21.12.2021 mennessä ilmoittautuneille! Huomaathan, että vuoden 2021 näytteilleasettajien ilmoittautumiset siirtyvät automaattisesti vuodelle 2022. Olemme erikseen yhteydessä ilmoittautuneisiin.

Kysy lisää meiltä.