Tuokio-klubi: Viitasen Piia – puhetta ja musiikkia kansalaisyhteiskunnasta | Maailma kylässä -festivaali

Minttu Saarni

Tuokio-klubi: Viitasen Piia – puhetta ja musiikkia kansalaisyhteiskunnasta

  • La 27.5.2017 11.00–12.00 Mekong-lava

Folkin ja americanan värittämissä maisemissa vaeltava Viitasen Piia on yksi viime vuosien ylistetyimmistä kotimaisista kokoonpanoista. Unenomaista tunnelmaa huokuvat kappaleet kutsuvat kuulijan pysähtymään hetkeksi äärelleen.

Viisihenkinen Viitasen Piia sai alkunsa, kun yhtyeen keulahahmo Piia Viitanen oli matkalla Nepalissa. Siellä syntyi nippu haparoivin sormin kitaralla soitettuja lauluja ja perusta bändille. Matkalauluista kehittyi lopulta debyyttialbumi, joka keräsi runsaasti radiosoittoa ja vei yhtyeen esiintymään klubeille ja festivaaleille eri puolille Suomea.

Sittemmin yhtye on julkaissut kaksi studioalbumia lisää, ollut Emma-palkintoehdokkaana ja niittänyt viiden tähden arvioita kriitikoilta. Viime syksynä julkaistulla Laulumaalla liikutaan jälleen unien ja tarinoiden maailmassa, joka on samaan aikaan melankolinen ja silti kaunis paikka kulkea.

Eri festivaaleilla kiertävällä Tuokio-klubilla luodaan vuoropuhelua taiteilijoiden ja muiden tunnettujen yhteiskuntavaikuttajien välille. Kulttuurisuunnittelija Oskari Mänttäri haastattelee Viitasen Piiaa kansalaisyhteiskunnasta ennen keikkaa.

Tuottaja: 
Opintokeskus Sivis

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lisää kommentti