Rahamyllyt kuriin: Matti Kohonen ja Lauri Holappa
Into Kustannus
Vuonna 2009 maailmantalous oli romahduksen partaalla, mutta kansainvälisestä kriisistä ei ole opittu juuri mitään. Köyhimmät kehitysmaat kärsivät pahimmat seuraukset keinottelusta, jonka kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.
London School of Economicsin tutkija Matti Kohonen on pohtinut toimittamassaan teoksessa Tax Justice: Putting Global Inequality on the Agenda keinoja veroparatiisitalouden uudistamiseen. Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella rahoitusmarkkinoiden parissa työskennellyt Lauri Holappa on kehitellyt paluuta Keynesiläiseen talouden sääntelyyn muun muassa Finanssikapitalismi- ja Puolueiden kriisi -pamfleteissa. He arvioivat ranskalaisen taloustieteilijän ja Le Monde diplomatiquen taloustoimittajan Frédéric Lordonin tuoreessa Rahamyllyt kuriin -pamfletissa esittämää vaihtoehtoista ohjelmaa, jolla talous vapautetaan keinottelun kiristyksestä.
Rahamyllyt kuriin: Matti Kohonen ja Lauri Holappa





