Attenberg

  • Draama
  • Su 27.5.2012 12.15–13.50 Lavaklubi

Attenberg on kreikkalaisen Athina Rachel Tsangarin ohjaama elokuva, joka kertoo 23-vuotiaan Marinan (Ariane Labed) elämästä ja kasvusta syöpää sairastavan isänsä (Vangelis Mourilas) kanssa kreikkalaisessa pikkukaupungissa.

Marina kuljettaa isäänsä syöpähoidoissa ja viettää vapaa-aikaansa parhaan ystävänsä Bellan (Evangelina Randou) sekä legendaarisen David Attenboroughin luontodokumenttien parissa. Koskettavan draamaelokuvan teemoja ovat muun muassa kuoleman kohtaaminen ja seksuaalisuuden herääminen. Sitä on kehuttu paitsi hauskaksi ja yllättäväksi, myös oudoksi ja oivaltavaksi.

Elokuva voitti muun muassa Kultainen leijona -palkinnon Venetsian kansainvälisillä elokuvajuhlilla ja kilpaili Euroopan parlamentin LUX-elokuvapalkinnosta vuonna 2011.
Kesto 97 minuuttia. Kreikka 2010. K18. Kieli kreikka, tekstitykset englanniksi.

Tuottaja: 
Euroopan komissio

Lisää kommentti

Pääpartnerit