The Valkyrians

Reggae / Ska
Korjaamo
LA 11.6.2011 21:00-03:00, Korjaamo, Liput 10/12 €

Jotain ennenkuulumatonta on meneillään Suomessa: syvällinen, tunteikas ja valtavan nautittava rytmimusiikki lyö läpi! On bändejä, jotka funkkaavat kuten 70-luvun veljekset ja toisia, joiden 60-luvun soul on vähintään yhtä räjähtävää kuin kaikki maailman amywinehouset yhdessä. Ja sitten on The Valkyrians ja heidän voittamaton reggae-, ska- ja rock steady -yhdistelmänsä. Ei ihme, että maailma alkaa olla kypsä kuuntelemaan.

Kaikki alkoi eräissä hääjuhlissa. Siellä viisi ystävää, jotka olivat soittaneet post-punkia, grungea, diabolista jazzia ja kukkais-poppia eri kokoonpanoissa, yht'äkkiä ymmärsivät että pohjimmiltaan ihmiset haluavat vain tanssia - "free your mind and your ass will follow", kuten George Clinton kerran viisasti sanoi.

Heidän oli yksinkertaisesti pakko perustaa bändi. Klubikeikat poikivat festivaalikeikkoja ja palkintoja, kuten Vuoden tanssittaja 2006 ja Vuoden Biisi 2006. Sana levisi ska-piireissä ja pian Manner-Eurooppakin oli valloitettu. Nykyään yhtyeen jäsenet pitävät Berliiniä toisena kotikaupunkinaan.

Esikoisalbumi High and Mighty (2006) ylsi viralliselle albumilistalle ja sai runsaasti radiosoittoja. Levy julkaistiin myös Saksassa, Benelux-maissa, ja Espanjassa.

The Valkyriansin kolmas levy, Punk Rock Steady, ilmestyy syksyllä. What time is it? Valkyrian time!

Lineup:
The Valkyrians
Posteljoona & ystävät
Dj Jahmani

Korjaamo | Vaunusali | Töölönkatu 51 A, Helsinki. K18
Ennakkoliput Tiketistä.