
Ida Pimenoff
Atlético Kumpula
- La 26.5.2012 19.00–19.45 Mekong-lava
Atlético Kumpula on muun muassa Scandinavian Music Groupissa vaikuttaneen kitaristi-lauluntekijä Kyösti Salokorven perustama folk-kokoonpano. Nimensä mukaisesti Atlético Kumpulan hyväntuuliset folkpop-viisut sijoittuvat Helsingissä sijaitsevaan Kumpulan puutalokaupunginosaan. Bändissä vaikuttaa Salokorven lisäksi myös muun muassa Dalindèosta, Jätkäjätkistä ja Ihmepojista tuttuja muusikoita.
Ryhmä avasi repertuaarinsa raikkaasti ja vakuuttavasti Me kuulutaan yhteen -sinkulla ja jatkoa on luvassa toukokuun 2012 aikana kokopitkän albumin muodossa. Kyösti Salokorpi on aiemmin kirjoittanut kappaleita muun muassa Jenni Vartiaiselle, Kristiina Wheelerille sekä Annika Eklundille.






