Kuusi naista värikkäissä vaatteissa kävelevät käsi kädessä hymyillen.
Las Karamba. Kuva: Alan Nart.

Musiikkiohjelmisto julkaistu

Helsingin Suvilahdessa 25.–26.5. järjestettävä ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, on julkaissut koko musiikkiohjelmistonsa. Musiikkilavalla nähdään Las Karamban ja Puerto Candelarian lattarisoundia, tunisialaisen Emelin taiteellista kantaaottavuutta sekä kotimaiset Antti Autio, Maija Kauhanen, Don Johnson Big Band ja Lastenkonsertti Indaba.

– Festivaalin teema on rohkeus, koska näinä monella tavalla vaikeina aikoina tarvitsemme ennen kaikkea rohkeutta toimia oikeudenmukaisen ja kestävän maailman puolesta. Festivaalilla haluamme innostaa ihmisiä toimimaan ja vaikuttamaan, kertoo festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski.

– Rohkeus näkyy varsinkin puhe-, mutta myös musiikkiohjelmassa. Esimerkiksi tunisialainen Emel on vahvasti kantaaottava artisti, jonka esittämä Kelmti Horra (suom. sanani on vapaa) -kappale nousi arabikevään vallankumouksien protestilauluksi. Emel on esittänyt kappaleen myös Nobelin rauhanpalkinnon seremoniassa ja tehnyt laajasti musiikillista yhteistyötä ihmisoikeuksien, toivon ja voimaantumisen puolesta.

Puhelavan ohjelmasta julkaistaan muutama maistiainen. Laura Haimilan ja Emmi Nuorgamin Kerhotalo live -ohjelmassa puhutaan rohkeasta ja omaäänisestä julkisesta puhumisesta. Muusikkokuvia Kuubasta – lavalla Palo pa´ Rumba esityksessä kohtaavat perinteinen kuubalainen musiikki ja valokuvien tarinat.

Musiikki- ja puheohjelmiston lisäksi festivaalilla on lastenohjelmaa, taidetta, työpajoja, iltaklubeja sekä reilut kaksisataa näytteilleasettajaa järjestöistä ruoka- ja basaarimyyjiin. Uusina kokonaisuuksina nähdään YMCA:n tuottama Peace & Sport -alue sekä Kirja- ja kierrätysmaailma.

Fingon järjestämän festivaalin pääyhteistyökumppaneita ovat Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Kirkon Ulkomaanapu, Radio Helsinki ja Maailman Kuvalehti. Festivaalille odotetaan noin 50 000 kävijää. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Musiikkilavan kansainvälisinä tähtinä Emel, Las Karamba ja Puerto Candelaria

Tunisialainen Emel on arabialaisen musiikkiskenen kantava voima. Kokeilevasta tyylistään tunnettu laulaja yhdistää musiikissaan arabialaisia perinteitä sekä elektronista ja klassista tyyliä. Huhtikuussa ilmestyvää viidettä MRA-albumiaan Emel kuvailee oodiksi naisille, sisaruudelle ja ihmisyydelle.

Venezuelasta, Kuubasta, Espanjasta, Argentiinasta ja Ranskasta tulevan Las Karamban taustat vaikuttavat iloisesti bändin musiikkiin, jossa son, cha-cha-cha ja salsa yhdistyvät urbaaniin musiikkiin sekä ripaukseen sambaa ja rumbaa. Yhtyettä inspiroivat aiempien sukupolvien naiset, jotka ovat taistelleet tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta:

– Haluamme olla ääni niille naisille, jotka ovat historian saatossa joutuneet olemaan hiljaa.

Parikymmentä vuotta keikkailleen Grammy-palkitun Puerto Candelarian musiikissa kuuluvat cumbia, rock, jazz ja ska. Yhtye on yksi tärkeimmistä uuden kolumbialaisen musiikin kansainvälisistä vaikuttajista ja yhtyeen luotsaaja Juancho Valencia kolminkertainen Latin Grammy -voittaja. Yhtyeelle ympäristö ja kestävä kehitys ovat tärkeitä.

– Musiikki on sosiaalinen väline paremman maailman rakentamisessa, erityisesti planeetastamme huolehtimisessa, kertoo Valencia.

Konsertteja kaiken ikäisille

Festivaalisunnuntain avaava Antti Autio on kotimaisen musiikkikentän tämän hetken ykkösnimiä. Helmikuussa uusimman levynsä, Täällä sinua kaivataan, julkaisseen Aution kappaleet ovat keränneet Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kuuntelukertaa.

Suomalaisen rytmimusiikin uranuurtaja, Don Johnson Big Band, saapuu festivaalille keväällä ilmestyvän Midnight Movement -albumin kera. Esiintyminen kestävän kehityksen perinteikkäässä tapahtumassa ilahduttaa kokoonpanoa.

– Yhtyeemme arvoihin on aina itsestään selvästi kuulunut yhdenvertaisuuden, ihmisoikeuksien sekä rauhan puolustaminen. Maailma tarvitsee lisää kansainvälistä solidaarisuutta ja vähemmän eriarvoisuutta lisääviä raja-aitoja, toteaa yhtyeen laulaja Tommy Lindgren.

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon 2023 voittanut Maija Kauhanen on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä kansanmuusikoista. Hänet tunnetaan yhden naisen voimanpesänä, jonka esityksissä yhdistyvät vahva laulu sekä lumoava musiikki- ja esiintymistyyli.  

– Uskon, että musiikin ja taiteen voimalla voimme olla osa muutosta kohti parempaa maailmaa, yli 30 maassa keikkaillut Kauhanen miettii.

Lastenkonsertti Indabassa lauluun yhdistetään improa, perkussiogrooveja sekä hiphop- ja house-tanssia. Identiteettiin pureutuvassa esityksessä kuulee suomen, englannin, sekä swahilin kieliä.

Festivaalin musiikkiohjelmasta on aiemmin julkaistu Dub FX feat. Mr Woodnote ja Hassan Maikal.

Katso tarkemmat aikataulut ja ohjelmatiedot maailmakylassa.fi. Puhelavan ohjelma julkaistaan 4.4. ja loput ohjelmat 18.4. Maailma kylässä -festivaali 25.–26.5.2024 Suvilahti, Helsinki, vapaa pääsy.

Lisätiedot
Viestintäpäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696

maailmakylassa.fi
Pressikuvat Flickristä
Facebook
X
Instagram 
Spotify
Youtube
Tilaa uutiskirje 
#MaailmaKylässä #Rohkeus

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kymmeniä tuhansia ihmisiä ja satoja organisaatioita keräävä kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 25.–26.5.2024 Helsingin Suvilahdessa teemalla Rohkeus. Festivaalin arvot ovat monimuotoisuus, innostavuus, yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys.