Kuvassa ihmisiä halaamassa toisiaan
Kuva: Miki Getachew

Kävijät kertovat: Maailma kylässä vaikuttaa toimintatapoihin

Ihmisoikeudet, kestävä kehitys, vastuullinen matkailu ja ilmasto- ja ympäristöasiat kiinnostavat jopa yli 90 prosenttia Maailma kylässä -festivaalin kävijöistä. Tutkimuksen mukaan paikalle vetää ohjelmasisältöjen lisäksi hyvä tunnelma ja kotiin lähdetään mukana halu toimia paremman maailman puolesta.  

Maailma kylässä -festivaali toteutti keväällä mielikuva- ja yleisötutkimuksen, joka kertoo erityisesti festivaalin kävijöiden mielikuvista, toiveista ja näkemyksistä tapahtumasta. Tutkimuksen avulla saatiin selville muun muassa, mikä vetää väkeä festivaalille ja millaisia parannuksia yleisö tapahtumalta toivoisi.  

Keväällä 2021 Maailma kylässä muuttaa uudelle alueelle, Helsingin Suvilahteen. Tapahtumaa kehitetään kokonaisvaltaisesti muun muassa tämän tutkimuksen tulosten perusteella. 

Ensikertalaisia ja kokeneita konkareita 

Kyselyn vastaajista suurin osa oli 25–45-vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia naisia. Vastaajaprofiili on melko hyvin linjassa aiempina vuosina toteutettujen kävijäkyselyiden ja esimerkiksi festivaalin sosiaalisen median seuraajatilastojen kanssa. Tosin kävijäkyselyiden perusteella festivaalilla käy hyvin tasaisesti kaikenikäisiä.  

Sekä mielikuva- ja yleisötutkimus että aiempien vuosien kävijäkyselyt kertovat, että festivaali on monelle perinne: vastaajista yli 50 prosenttia oli käynyt festivaalilla useammin kuin 5 kertaa ja 21 prosenttia jopa yli 10 kertaa.   

– On hauska huomata, että tapahtuma on monille todella läheinen. Tiedän lukuisia, jotka ovat esimerkiksi löytäneet puolisonsa festarilta tai olleet talkoolaisina monta vuotta putkeen, miettii festivaalin viestintäpäällikkö Nelli Korpi   

Kuitenkin joka vuosi festivaalille löytää myös runsaasti uutta yleisöä. Jopa 20–25 prosenttia kävijöistä on tapahtumassa ensimmäistä kertaa.  

Yli puolet kertoo festivaalin vaikuttaneen toimintatapoihin 

Yleisön kiinnostuksen kohteet ovat tärkeää tietoa niin festivaaliorganisaatiolle kuin näytteilleasettajille ja ohjelmatuottajillekin. Yli 90 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa kiinnostuneita ihmisoikeuksista, kestävästä kehityksestä, vastuullisesta matkailusta ja ilmasto- ja ympäristöasioista.  

Festivaalikävijät ovat kiinnostuneita toimimaan heille tärkeiden asioiden puolesta: 73 prosenttia ilmoitti ottavansa aktiivisesti kantaa epäoikeudenmukaisiksi kokemiinsa asioihin, 28 prosenttia osallistuvansa järjestötoimintaa ja 68 prosenttia lahjoittavansa rahaa hyväntekeväisyyteen.  

Festivaalilla käsitellyt aiheet jäävät mieleen ja jopa 55 prosenttia kyselyn vastaajista kertoi, että festivaalilla saadut tiedot ovat vaikuttaneet heidän toimintaansa.  

– Festivaalilla vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tärkeiden teemojen tuominen suuren yleisön tietoon ja yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaaminen on täällä mahdollista, Korpi toteaa. 

Monipuolinen ohjelma ja hyvä tunnelma vetävät festivaalille 

Yleisö arvostaa festivaalissa eniten kansainvälistä tunnelmaa ja yhteistöllisyyttä, monipuolista kulttuuriohjelmaa sekä tapahtuman luonnetta ilmaisena koko perheelle sopivana ajanviettona. Seuraavaksi tärkeimpiä asioita ovat mahdollisuus tutustua erilaisiin ruokakulttuureihin, järjestötoimintaan ja yhteisvastuuseen sekä laadukas keskusteluohjelma ajankohtaisista aiheista.  

–  Yleisön näkemykset kertovat hyvin siitä, miten se on ottanut omakseen festivaalin eri osa-alueet musiikkikeikoista ja kansainvälisestä juhlatunnelmasta asiapitoiseen ajankohtaiskeskusteluun ja kansalaisjärjestöjen toimintaan, tiivistää ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski

Uudistuva, ajankohtainen ja kantaaottava festivaali 

Kyselyn mukaan yleisö pitää Maailma kylässä -festivaalia ajankohtaisena, tärkeänä, kannustavana ja helposti lähestyttävänä. Esille nousivat kuitenkin myös festivaalin ennalta-arvattavuus ja ajoittainen sekavuus. Juuri näihin ongelmiin festivaaliorganisaatio pyrkii panostamaan käynnissä olevan kehitystyön puitteissa.  

Tämän kaltaista kehitystyötä toivoo tutkimuksen mukaan myös yleisö. Kysyttäessä ”Minkälaista sisältöä toivoisit jatkossa Maailma kylässä -festivaalille?” avoimeen kenttään oli vastattu muun muassa “Kannanottoja ja esilletuloja näkyvämmin epäkohdista”.  

Festivaali pyrkii vastaamaan tarpeeseen ja profiloitumaan entistä näkyvämmin kestävän kehityksen ja globaalien teemojen, kuten kestävän talouden, ilmasto-oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien areenana. 

– Haluamme, että festivaali olisi selkeämpi kokonaisuus ohjelmallisesti, alueellisesti ja viestinnällisesti. Tuomme uusia ja rohkeita avauksia ohjelmaan ja kannustamme myös kaikkia festivaalilla mukana olevia tahoja olemaan esillä näkyvästi ja vaikuttavasti, kuvailee Eurakoski.  

Mielikuva- ja yleisötutkimuksen toteutti Fingon toimeksiannosta Humanistisen ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä Liisa Ahonen. Tutustu tutkimuksen tuloksiin tarkemmin: Mielikuva- ja yleisötutkimus 2020 (pdf).  

Teksti: Noora Isomäki