Lakou Mizik bändikuva
Lakou Mizik. Kuva: Ben Depp

Ensi viikolla vietetään korona-ajan suurinta virtuaalifestivaalia Suomessa

Maailma kylässä järjestetään virtuaalisesti ensi viikolla 29.–30.5.2021. Suomessa järjestetyistä korona-ajan virtuaalifestivaaleista Maailma kylässä lienee laajin yli 60 ohjelmanumerolla, kolmella yhtä aikaa pyörivällä lavalla, 100 puhujalla ja 70 näytteilleasettajalla. Koko ohjelma on kaikkien seurattavissa verkossa ilmaiseksi festivaaliviikonloppuna sekä seuraavalla viikolla 4.6. asti.

21. kertaa järjestettävän Maailma kylässä -festivaalin teemana on tulevaisuus, jota tarkastellaan ohjelmassa monista näkökulmista ja eripuolilta maailmaa tulevien ihmisten äänellä. Virtuaalifestivaalilla nähdään muun muassa kantaaottavia puheenvuoroja, ajankohtaisia dokumenttielokuvia, konsertteja maailmalta ja Suomesta sekä lastenohjelmaa.

11 konserttia SANNIsta Kayhan Kalhoriin ja Small Island Big Songiin

Maailma kylässä -festivaalin kotimainen vetonaula on popartisti SANNI. Ohjelmassa on myös Nicole Willisin ja Gospel Helsingin festivaalille ensimmäistä kertaa sovitettu yhteiskonsertti sekä Frankosun & The Familyn ja rytmimusiikkilegenda Jimi Tenorin konsertti, josta äänitetään yhtyeen uusi livelevy.

Kansainvälisiä artisteja nähdään laaja kattaus eri puolilta maailmaa: Small Island Big Song Taiwanin alueelta, Mauritiukselta, Tahitilta ja Madagascarilta, algerialais-equadorilainen Sarazino, saksalais-syyrialainen Shkoon, venezuelalainen Betsayda Machado & Parranda El Clavo, persialaista musiikkia soittava kurditaustainen Kayhan Kalhor, malawilainen Madalitso Band, intilainen Grammy-voittaja Ricky Kej ja haitilainen Lakou Mizik.

– Festivaalin kansainväliset konsertit on kuvattu kevään aikana Maailma kylässä -festivaalia varten muusikoiden kotimaissa. Monet artistit ottavat vahvasti kantaa muun muassa ympäristö- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin, kertoo festivaalin ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski.

Kotimaisissa konserteissa päästään livetunnelmaan, sillä ne lähetetään suorana Tavastian lavalta lukuun ottamatta Nicole Willisin ja Gospel Helsingin konserttia, joka kuvataan Agricolan kirkossa.

Kahdeksan dokumenttielokuvaa ilmastonmuutoksesta tekoälyyn

Dokumenttielokuvien ohjelmistossa paneudutaan tulevaisuus-teemaan muun muassa ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin, pakolaisuuden ja tulevaisuusvisioiden näkökulmista.

David Attenborough: A Life on Our Planet -dokumenttielokuvassa Attenborough kertoo maapallon evoluutiohistoriasta ja elämästään luontodokumentaristina. Great Green Wall on puolestaan kunnianhimoinen tavoite kasvattaa kahdeksantuhannen kilometrin mittainen kasvillisuuden muuri halki Afrikan mantereen.

34 keskustelua ja puhetta – mukana presidentti Halonen, ministereitä sekä kotimaisia ja kansainvälisiä eturivin asiantuntijoita

Virtuaalinen Maailma kylässä -festivaali panostaa erityisesti keskusteluun, vaikuttaviin puheenvuoroihin sekä kansalaisyhteiskunnan äänen kuulumiseen. Festivaalilla on yli sata puhujaa poliitikoista tutkijoihin sekä nuoriin aktivisteihin.

Festivaali tuo ensimmäistä kertaa kansainvälistä suosiota saavuttaneen Powered by PechaKucha -puheformaatin ohjelmistoonsa. Formaattiin perustuvissa Aktivismin tulevaisuus ja Kestävä tulevaisuus -ohjelmissa kuudella puhujalla on 20 kuvaa ja 20 sekuntia per kuva aikaa vakuuttaa kuulija ja tiivistää oma näkemyksensä aiheesta. Ohjelmien juontaja, toimittaja Ina Mikkola tiivistää osuvasti:

– Se, että meillä on mahdollisimman monia näkökulmia aktivismista ja tulevaisuudesta, auttaa meitä kaikkia ajattelemaan laajemmin. Joskus yksikin tuore ajatus voi pistää oman maailmankuvan uusiksi ja luoda toivoa myös tulevaisuutta ajatellen.

Lastenohjelmaa ja näytteilleasettajia

Maailma kylässä -festivaalin tuttu ja rakastettu puoli ovat näytteilleasettajat ruokamyyjistä pieniin järjestöihin.

– Festivaalialustan messuosastolla esittäytyy näyttävä joukko paremman tulevaisuuden puolesta työskenteleviä toimijoita, vaikka harmillisesti ruuan tuoksuja ei verkon kautta päästäkään kokemaan. Uskomme, että festivaalikokonaisuus kuitenkin tarjoaa monia avartavia ja innostavia kokemuksia ja oivalluksia, summaa festivaalin viestintäpäällikkö Nelli Korpi.

Lapsiakaan ei unohdeta festivaaliohjelmassa. Skidit Disko World Tour vie tanssiin unohtamatta pientä opettavaista otetta maailman menosta. Mutaveijareiden keikalla muistetaan kunnioittaa ympäristöä ja ystävyyttä. Aalto yliopisto Juniorin järjestämissä tiedetyöpajoissa opitaan muun muassa tekemään biohajoavaa muovia.

Katso ohjelmia koulussa tai työpaikalla 4.6. asti

Ohjelmat ovat vapaasti nähtävissä festivaalialustalla myös viikonlopun jälkeen 4.6. asti. Ohjelmat sopivat erinomaisesti esimerkiksi koulujen viimeisen viikon ohjelmaan tai vaikkapa työpaikkojen tietopaketiksi muun muassa ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksista tai kiertotaloudesta. Myös konsertteja ja elokuvia voi katsoa vaikka joka ilta viikon ajan. Elokuvissa on 500 katsoja maksimikapasiteetti elokuvaa kohden. Muita rajoituksia ei ole ja kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Festivaalilehti on juuri ilmestynyt ja luettavissa verkossa. Lehti ilmestyy pääkaupunkiseudulla Helsingin Sanomien välissä 19.5. ja on ilmaisjakelussa muun muassa Helsingin rautatieasemalla festivaaliviikolla.

Lue lisää ohjelmasta, tarkista viikonlopun aikataulu ja katso, mitkä organisaatiot ovat mukana messuilla.

Festivaalin järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo, joka on noin 300 kehitysjärjestön kattojärjestö. Pääyhteistyökumppanit ovat Helsingin seurakuntayhtymä, ympäristöministeriö, ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto sekä Maailman Kuvalehti.

Lisätiedot

Nelli Korpi, viestintäpäällikkö, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Johanna Eurakoski, ohjelmapäällikkö, johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696

Flickr-kuvagalleria (kuvat median vapaasti käyttävissä) 
Facebook 
Twitter 
Instagram  
YouTube 
Spotify
Podcast
#MaailmaKylässä