Kuva: Antti Kokkola

Mutaveijarit, Skidit Disko ja työpajoja lapsille

Hauskaa menoa ja avartavia ajatuksia – virtuaalinen Maailma kylässä -festivaali tarjoaa ohjelmaa koko perheelle. Musiikkiesitykset ja toiminnalliset työpajat innostavat kaikenikäisiä pohtimaan maailman menoa ja ympäristökysymyksiä rennolla otteella. Ohjelma on kaikkien saatavilla verkossa ilmaiseksi festivaaliviikonloppuna 29.–30.5. ja seuraavalla viikolla 4.6.2021 asti.

Lastenmusiikkiyhtye Mutaveijarit on tunnettu mukaansatempaavasta lavaesiintymisestään ja maailmaa avartavista lauluistaan. Jellonagaalassa palkittu yhtyeen uusin albumi, “Nyt mennään!” (2019), sai Helsingin Sanomien arviossa viisi tähteä ja on ehdokkaana myös kevään Emma-gaalassa.

Skidit Disko World Tour vie lapset visuaaliselle musiikkimatkalle. Mukana on piirrettyä tarinaa, hassuja hahmoja, tanssinopetusta ja DJ Orkidean musiikkimaailmaa. Tanssin ja musiikin lomassa kuullaan asiaa ystävyydestä, kaikkien kunnioittamisesta ja vaikuttamisesta parempaan maailmaan.

– Liputamme leikkisän elämän puolesta, uskomme arkiseen hassutteluun ja lumottuihin leikkihetkiin, tiivistävät Skidit-kollektiivin Aino Heikkinen ja Sanna Mander.

Festivaalilla voi osallistua myös Aalto-yliopisto Juniorin työpajoihin. Biomuovia mikrossa -työpajassa opitaan, mitä biohajoava muovi tarkoittaa ja kuinka sitä voidaan valmistaa uusiutuvista raaka-aineista. Muovailuvahaa ja metsän eliöitä -työpajassa tehdään itse biohajoavaa muovailuvahaa, pohditaan metsien monimuotoisuutta ja muovaillaan omia mielikuvitusmetsiä.

Haitilainen Lakou Mizik konserttiohjelmistoon

Festivaalin konserttiohjelmistoon saadaan vielä yksi lisäys, kun haitilainen Lakou Mizik tuo lavalle energisiä ja iloisia reggaerytmejä maustettuna creolinkielisillä lyriikoilla ja karibialaisella asenteella. Yhdeksänhenkinen yhtye perustettiin Haitin maanjäristyksen jälkeen, kun artistit halusivat näyttää maan olevan muutakin, kuin kansainvälisen lehdistön otsikoissa näkyvää kurjuutta. Haitin Port-au-Princessä kuvattavan konsertin aluksi Lakou Mizik esittelee kotikulmiaan ja kertoo kuulumisiaan Maailma kylässä -festivaalin yleisölle.

Susani Mahaduran vetämä podcast alkaa pian

Kuka päättää miltä tulevaisuus näyttää? Onko oikeudenmukainen ja kestävä elämä kaukaista utopiaa vai sittenkin jo nurkan takana? Toimittaja Susani Mahadura etsii 29.4. alkavassa Maailma kylässä -podcastissa parempaa tulevaisuutta. Löytyykö se suurvaltojen neuvottelupöydistä, ilmastoaktivistin yksiöstä vai kaupan hyllystä?

Mahaduran vieraina kuullaan asiantuntijoita ja aktivisteja, joiden työ ja elämäntapa on kääntää tulevaisuuden suuntaa piirun verran paremmaksi – tai enemmänkin. Mukana podcastissa ovat muun muassa Elokapinan Anton Keskinen, Espoon piispa Kaisamari Hintikka, Suomen luonnonsuojeluliiton Olli Turunen, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, ympäristöministeriön Marina von Weissenberg, ulkoministeriön Hanna-Leena Lampi, sovittelija Marie Makweri, Allianssin Ellen Ojala – sekä monia muita.

Luvassa on pohdintaa niin aktivismista, luonnon monimuotoisuudesta, keskustelukulttuurista kuin kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista. Miten paljon esimerkiksi ilmastokriisin nykytilanne on kiinni siitä tavasta, jolla asioista neuvotellaan? Pitäisikö pöytä pyyhkiä puhtaaksi ja päästää uudet tyypit puikkoihin?

Podcast-jaksot voi myös lukea juttuina festivaalin verkkosivuilta.
Lue juontaja Susani Mahaduran haastattelu, kuuntele sarjan tiiseri ja tilaa jaksot suoraan itsellesi.

Koko ohjelmisto ja näytteilleasettajat on julkaistu

Maailma kylässä -festivaalin ohjelmisto on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Ohjelman lisäksi virtuaalisella festivaalilla on näytteilleasettajia järjestöistä viranomaisiin. Viikonlopun esitysajan jälkeen ohjelmat ja muu festivaalisisältö ovat katsottavissa seuraavina arkipäivinä eli 31.5.–4.6. Elokuvissa on 500 katsojan maksimirajoitus ja työpajoihin mahtuu 50 henkeä/työpaja. Muihin ohjelmiin ei ole rajoituksia. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Tutustu näytteilleasettajiin.
Lue lisää ohjelmasta.
Tutustu festivaaliviikonlopun ohjelma-aikatauluun.

Lisätiedot

Nelli Korpi, viestintäpäällikkö, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Johanna Eurakoski, ohjelmapäällikkö, johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696

Flickr-kuvagalleria (kuvat median vapaasti käyttävissä)
Facebook
Twitter
Instagram 
YouTube
Spotify

Maailma kylässä -festivaali järjestetään 29.–30.5.2021 virtuaalisesti verkossa maailmakylassa.fi. Ohjelmat ovat katsottavissa myös seuraavalla viikolla 4.6. asti. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Festivaalilla on 60 numeroa ohjelmaa globaaleista aiheista tulevaisuus-teeman ympärillä keskusteluista musiikkiin, dokumenteista lastenohjelmaan sekä näytteilleasettajiin. Kokoamme yhteen ihmiset siksi, että maailmaa voi muuttaa vain yhdessä. Tapahtuman järjestää Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo, joka on noin 300 kehitysjärjestön kattojärjestö. Tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Helsingin seurakuntayhtymä, ympäristöministeriö, ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto sekä Maailman Kuvalehti.