Juhlakonsertin yleisöä Maailma kylässä 2019
Sami Sorasalmi

Amparanoia
(ESP)

    Musiikki & klubit Latin Rock
Lauantai 25.5.2019 20:00 – 21:00 Savanni-lava, Kaisaniemen puisto

Espanjan tunnettuimpien vaihtoehtobändien joukkoon kuuluva Amparanoia saapuu jälleen viihdyttämään suomalaisyleisöä monipuolisella soundillaan ja vallankumouksellisella sanomallaan.  

Yhtyeen laulaja-lauluntekijä Amparo Sánchez on espanjankielisen musiikin ennakkoluuloton supertähti, jonka terävästä kynästä on syntynyt kantaaottavia, latinorytmeillä kuorrutettuja rockhittejä jo yli 20 vuoden ajan. Kriittisistä teemoista huolimatta, kappaleista voi löytää myös iloa ja riemukkuutta. 

Tuottaja:
Fingo

Ohjelmassa myös

Pääyhteistyökumppanit 2019