Muusikkoporukka talon katolla.
Kuva: Heikki Nummi

Frankosun & The Family ft. Jimi Tenor (BEN, FIN)

Lauantai 29.05.2021 14.15-15.15

Ohjelman tuottaa

Fingo

1970- ja 80-luvun beniniläistä ja nigerialaista afrobeatia rentoihin afrofunk- ja rock-vaikutteisiin yhdistelevä helsinkiläisyhtye valloittaa kuulijoiden sydämet rytmikkäällä musiikillaan. Yhtyeen perustaja ja keulahahmo Frankosun eli Franck Koumolou syntyi voodoon synnyinsijoilla Beninissä nago-perheeseen. Sieltä peräisin olevat voodoovaikutteiset rytmit kuuluvat myös kymmenhenkisen kokoonpanon musiikissa.

Frankosun & The Familyn debyyttilevy julkaistiin huhtikuussa 2020. Yhtyeen toinen levy on jo työn alla suomalaisen rytmimusiikkilegenda Jimi Tenorin kanssa. Maailma kylässä -festivaalin keikalla kuullaankin yhtyeen uusia kappaleita ja keikasta on suunnitteilla livealbumi. Tule seuraamaan levyn äänitystä virtuaalikeikalle.

“Tasa-arvo on musiikkimme taustalla vaikuttava voima. Ennen Suomeen muuttamista kasvoin yhteiskunnassa, jossa naiset nähdään vain lisääntymisen välineinä, ja joiden elämä rajoittuu kodin neljän seinän sisäpuolelle. Muistot äidistäni ja monista muista naisista tekevät minut surulliseksi. Niin monet unelmat, visiot, puhumattomiksi jääneet ideat ja toiveet ovat murskaantuneet yhteiskuntaan syvälle juurtuneen sovinismin alle. Arvostan suomalaista yhteiskuntaa siitä, miten naiset täällä nähdään – yhteiskunnan ylpeytenä, valtion johdossa. Tasa-arvo ei voi jäädä vain sanaksi, vaan sen tulee olla normi, jota jokainen sivistynyt yhteiskunta toteuttaa ja joka ohjaa toimintaamme ja arvojamme. Jokainen ansaitsee tasa-arvoista kohtelua, ja tätä sanomaa tulemme jatkossakin julistamaan musiikkimme kautta.” – Franck Koumolou

Ohjelma on nähtävissä festivaaliviikonlopun jälkeen myös 31.5.–4.6.2021.

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.
Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.

Lisää samankaltaisia