Kayhan Kalhor lavalla mustissa vaatteissa.

Kayhan Kalhor (IRN)

Sunnuntai 30.05.2021 15.30-16.15

Ohjelman tuottaa

Fingo

Grammy-voittaja ja yksi maailman tunnetuimpia persialaisen musiikin mestareita, Kayhan Kalhor, tuottaa Maailma kylässä -festivaalille ainutlaatuisen ja harvinaisen virtuaalisen setarkonsertin.

Erityisesti perinteisten persialaisten soittimien taitajana tunnettu ja laajasti arvostettu Kalhor on matkustanut ympäri kotimaataan kooten eri alueiden musiikkiperinteitä. Hän on tullut tunnetuksi yhtenä alkuperäisjäsenenä sellisti Yo-Yo Ma’n perustamasta Silkroad-projektissa, joka tuo yhteen artisteja eri kulttuureista yhteistyön ja oppimisen merkeissä ja, joka palkittiin Grammy-palkinnolla vuonna 2017. Kalhor on kiertänyt maailmaa myös muun muassa New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Kayhan Kalhor on esiintynyt Suomessa muun muassa vuonna 2019 Womex-maailmanmusiikkimessuilla Tampereella. Hänelle myönnettiin tuolloin arvostettu Womex Artist Award -palkinto elinikäisestä työstään persialaisen musiikin tunnetuksi tekemisen ja musiikkiperinteen säilyttämisen hyväksi.

Näinä vaikeina aikoina kulttuuri voi auttaa meitä löytämään tulevaisuuden toivon. Kulttuuri on ihmisyyden ydin. Voimakkaan kulttuurisen vision avulla voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsillemme, toimivampaa politiikkaa ja terveempää taloutta.

Kayhan Kalhor

Ohjelma on nähtävissä festivaaliviikonlopun jälkeen myös 31.5.–4.6.2021 festivaalialustalla. Alustalle kirjauduttuasi valitse striimi-ikkunasta haluamasi ohjelmanumero klikkaamalla striimin alalaidassa näkyviä pieniä sinisiä ympyröitä. Katsoaksesi eri lavaa tai ohjelmaa toiselta päivältä, valitse lava ja päivä Stages-valikosta.

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Lisää samankaltaisia