Nuori nainen punaisessa puvussa laulaa mikrofoniin meren rannalla.

Small Island Big Song -dokumenttielokuva

Lauantai 29.05.2021 18.50-20.15

Ohjelman tuottaa

Fingo

Ikiaikaisten muuttoreittien ja nykypäivän musiikin kautta Small Island Big Song -dokumenttielokuva tuo yhteen pieniä saarivaltioita, joilla on yhteinen hätähuuto. Saarten kauniissa ympäristössä, luonnon äänien ympäröimänä kuvatut muusikot Madagascarilta Pääsiäissaarille ja Tahitilta Hawajille vetoavat ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun säilyttääkseen perinteensä, kulttuurinsa ja kotinsa.

Yli viisituhatta vuotta sitten merenkulkijat astuivat laivoihinsa ja aloittivat matkan, joka sukupolvien aikana tulisi kattamaan yli puolet maapallon pinta-alasta. Intian ja Tyynen valtameren saarten ihmisiä ja kulttuureita yhdistää vielä tänäkin päivänä läheinen suhde ympäröivään mereen sekä yhteisistä juurista kumpuava musiikkiperinne. Jo kauan ennen kirjoitettua kieltä, laulu ja musiikki levittivät tietoa kestävästä elämäntavasta ja luonnon kunnioittamisesta.

Small Island Big Song on taiwanilaisen BaoBao Chenin ja australialaisen Tim Colen luotsaama musiikki- ja elokuvaprojekti, joka on tehty useiden vuosien aikana kymmenillä Intian- ja Tyynenmeren saarilla satojen muusikoiden kanssa. Maailma kylässä -festivaalilla nähdään elokuvan lisäksi useilla eri saarilla kuvattu keikkakokonaisuus.

Ennen näytöstä elokuvan tekijät esittelevät elokuvan.

Elokuva on katsottavissa 4.6.2021 asti tai siihen asti, kunnes 500 katsojan maksimimäärä täyttyy. Elokuvan voi katsoa festivaalin Cinema-lavalla. Katsominen vaatii tekijänoikeussyistä erillisen kirjautumisen.

Taiwan|Australia, 2020
Tim Cole
Kieli: austronesialaiset kielet
Tekstitykset: englanti
Ei suositusikärajaa
Pituus: 1h 23min

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Lisää samankaltaisia