Tyynenmeren alkuperäiskansojen perinteisiin pukuihin pukeutuneita artisteja suurella festivaalilavalla.
Kuva: Small Island Big Song

Small Island Big Song (TWN/SLB/PYF/MDG/MUS)

Sunnuntai 30.05.2021 16.45-17.45

Ohjelman tuottaa

Fingo

Taiwania, Mauritiusta, Tahitia, Madagascaria ja Salomonsaaria edustavat artistit vievät kuulijan matkalle läpi Intian ja Tyynen valtameren saarten. He nostavat esille yhdistävät tekijänsä – samoista kulttuurisista juurista kumpuavan musiikkiperinteen ja yhteisen taistelun ilmastonmuutoksen tuhoavaa voimaa vastaan.

Yksinoikeudella Maailma kylässä -festivaalille tuotettu Small Island Big Song -konsertti tuo yhteen artisteja eri saarilta. Musiikki, spoken word ja saarten luonnossa ja sen äänien keskellä kuvattu keikkakokonaisuus esittelevät saarten uniikkia luontoa ja kulttuuriperinnettä ennennäkemättömällä tavalla.

Small Island Big Song on taiwanilaisen BaoBao Chenin ja australialaisen Tim Colen luotsaama musiikki- ja elokuvaprojekti, johon kuuluu palkittu musiikkialbumi, dokumenttielokuva, multimediaprojekti ja maailmaa vuodesta 2018 kiertänyt livekonsertti. Alkuperäiskansoja edustavat artistit vetoavat projektillaan ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun pelastaakseen kotinsa ja kulttuuriperinteensä. Maailma kylässä -festivaalilla nähdään eri saarilta kuvattu erikoiskonsertti sekä dokumenttielokuva.

Ohjelma on nähtävissä festivaaliviikonlopun jälkeen myös 31.5.–4.6.2021.

Sauljaljui 戴曉君 – Taiwan

Laulu, nenähuilu, munniharppu, kuuluuttu, kitara

Taifuunin tuhottua Sauljaljuin kotikylän vuonna 2009 nuori nainen inspiroitui kirjoittamaan palkitun kappaleen “Lament of Colored Cloth” auttaakseen yhteisöään toipumaan tragediasta. Kahden albumin ja lukemattomien kansainvälisten konserttien jälkeen, Sauljaljui toimii edelleen tärkeänä osana Paiwan-yhteisöä muun muassa paikallisen kulttuurifestivaalin tuottajana ja yhteisönsä nuorisoryhmän johtajana.

Emlyn – Mauritius

Laulu, tanssi, ravann, triangeli, kayamb, kitara

Emlyn nostaa esille kotisaarensa tuhoutuvan ympäristön vallankumouksellisissa creolinkielisissä kappaleissaan. Musiikin lisäksi artisti kampanjoi ympäristön puolesta muun muassa perustamassaan Enn Losean Vivab -järjestössä, joka lisää tietoisuutta muovijätteestä. Emlynin musiikillinen tyyli pohjautuu perinteiseen mauritiuslaiseen sega-musiikkiin, joka juontaa alueen orjakaupan historiasta.

Nainen istuu kasvien seassa käsissään rumpu tai tamburiini ja päässään iso hattu.

Putad – Taiwan

Laulu, basso, nenähuilu, munniharppu, bambusoittimet

Putad tuo lavalle Amis-alkuperäiskansan perinteen vahvalla, rohkealla ja anteeksipyytelemättömällä tavalla. Yhdessä Outlet Drift -yhtyeen kanssa, hän yhdistää merelliseen Amis-perinteeseen grungea, rockia ja punkia, ja nostaa pelkäämättä esiin yhteiskunnallisia ennakkoluuloja ja epäoikeudenmukaisuutta.

Vaiteani – Tahiti / Ranska

Laulu, ukulele, kitara, lyömäsoittimet

Vaiteani on laulaja ja lauluntekijä hänen nimeään kantavassa yhtyeessä. Soulia ja folkia polynesialaiseen perinteeseen yhdistelevä Vaiteani laulaa kotisaarelleen Tahitille inspiroituen sen ihmisistä ja luonnosta.

Sammy – Madagascar

Laulu, valiha, kabosy, jejy, huilut, marovany, kitara

Aikana, jona monet muusikot tarttuivat kitaraan, Sammy Andriamalalaharijaona opiskeli perinteisiä madagascarilaisia soittimia. Hän on toiminut madagascarilaisissa musiikkipiireissä 1980-luvulta saakka oppien ja kehittäen saaren eri musiikkiperinteitä. TIME-lehti nimesi hänen perustamansa Tarika Sammy -yhtyeen yhdeksi maailman kymmenestä parhaasta yhtyeestä vuonna 2001.

Charles Maimarosia – Salomonsaaret / Australia

Laulu, panhuilut, bambusoittimet

Perinteisen Are’Are-musiikin mestari Charles Maimarosia on esiintynyt maailman suurimmilla festivaalilavoilla maailmanmusiikin legenda Narasirato Pan Pipe -yhtyeen kanssa. Maimarosian musiikki pyrkii säilyttämään Are’Are-kansan kulttuuriperinnettä ja tapaa yhdistää ihmiset ympäröivään maailmaan.

Please accept statistics, marketing cookies to watch this video.

Lisää samankaltaisia