Kaksi tyttöä esittelevät Maailman Kuvalehteä Maailma kylässä -festivaaleilla vuonna 2018.
Saara Kivimäki

Kevään 2019 festivaalilehti toteutetaan yhteistyössä Maailman Kuvalehden kanssa: ”Luvassa tuhti lukupaketti”

Maailma kylässä -festivaalilehti ilmestyy 2. toukokuuta Maailman Kuvalehden kanssa yhteisjulkaisuna.

Festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö Taija Lähdetien ja Maailman Kuvalehden päätoimittaja Juha Mäkisen mukaan tuore yhteistyö palvelee sekä festivaaliyleisöä että Maailman Kuvalehden tilaajaa.

”Maailman Kuvalehden tilaajat saavat tavanomaisen lehden kyljessä koko Maailma kylässä -festivaalin ohjelmiston etukäteen suoraan kotiovelle. Festivaalikävijät puolestaan saavat tuhdin kahden lehden lukupaketin, jota kelpaa lueskella vaikka oman suosikkiesiintyjän keikkaa odotellessa”, Mäkinen sanoo.

Aiempaa suurempi kääntölehti julkaistaan 21 000 kappaleen painoksena. Lehti toimitetaan Maailman Kuvalehden tilaajille postitse, ja lisäksi lehteä on saatavilla ilmaisjakeluna eri puolilla pääkaupunkiseutua sekä ennen festivaalia että sen aikana. Lehden kustantaa Fingo ry.

Festivaalin pääteema ilmastonmuutos näkyy sekä festivaalilehdessä että Maailman Kuvalehdessä. Festivaalilehti sisältää ilmastonmuutosta käsittelevän monipuolisen ohjelmiston ja aluekarttojen lisäksi esimerkiksi tietoa siitä, miten ympäristö ja kestävä kehitys on huomioitu tapahtuman tuotannossa. Maailman Kuvalehden syvemmissä aikakauslehtijutuissa puolestaan tarkastellaan ilmastonmuutokseen liittyviä uhkia ja etsitään niihin ratkaisukeinoja.

Maailma kylässä -festivaali järjestetään Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla 25.–26. toukokuuta 2019.

Pääyhteistyökumppanit 2019